OY Orasel LTD:n edeltäjä, Oraviston tehtaat, perustettiin Noormarkkuun jo
vuonna 1957. Tuolloin alettiin valmistaa ensimmäisiä Ora-merkkisiä vaunuja.
Lastenvaunujen kysyntä oli silloin kovaa, ja Ora-vaunuja oli valmistamassa
parhaillaan lähes 200 työntekijää. Orasel jatkaa Oraviston tehtaiden viitoittamaa
tietä. Toimimme edelleen samalla tehdasalueella – työpisteet ja toimitilat ovat
jonkin verran vaihtaneet paikkaa ja kokeneet muutoksia vuosien varrella.

Oraselin Noormarkun tehtaalla ommellaan edelleen kaikki Ora Saaga -vaunun
kangasosat. Runkoa lukuun ottamatta vaunut valmistetaan kokonaan Suomessa.
Ompelimossamme työskentelee taitavia kaavoittajia, leikkaajia, ompelijoita ja
kokoonpanijoita. Suomalainen käsityötaito näkyy Ora Saaga -vaunujen kangas-
osien huolellisessa viimeistelyssä. Kaikki vaunun kangasosat (pehmeissä ja
kovissa kantokopissa, istuinosat, kuomut ja jalkapeitteet) ommellaan alusta asti
tehtaallamme. Kankaat, vanut, vetoketjut, langat ja muut tarvikkeet ostamme
suomalaisilta alihankkijoilta. Kotimaisuusaste Ora Saagassa on siis erittäin
korkea!

Jokainen valmistamamme vaunu on saatu aikaan lämmöllä ja rakkaudella pieniä
tulevia vaunumatkustajia ajatellen! Valmistamme kaikki Ora Saaga -vaunut lähes
yksittäiskappaleina, joten tämä antaa meille mahdollisuuden toteuttaa myös
erikoisempia väritoiveita. Mallistostamme löytyy tällä hetkellä 8 eri värivaihto-
ehtoa vaunukankaille, mutta mikäli mieleistäsi väriyhdistelmää niiden joukossa
ei ole, värivalikoiman kankaat voi myös yhdistää itse. Ompelimostamme löytyy
myös muita vaunukankaita, jotka eivät tämänvuotiseen mallistoomme ole pääs-
seet, joten aina kannattaa tiedustella. Kysy lisää meiltä tai jälleenmyyjiltämme.

 

2009-mallistoon avasimme ensimmäistä kertaa ainutlaatuisen mahdollisuuden
vaikuttaa omiin vaunuihinsa ja tehdä niistä todella uniikit. Vaunun vuorin voit nyt
teettää myös omasta kankaasta! Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.
Vuorikangas näkyy sekä kantokopan vuorissa että kuomun sisäpuolella. Nalle
Puh
, Muumi tai muu lastenkuvioinen kangas, Marimekon kankaat, tai mikä
tahansa muu omaa silmääsi miellyttävä kuosi on mahdollista saada nyt omiin
Ora Saaga -vaunuihisi. Lastenhuoneen vanhat verhot tai mummolan muisto-
rikkaan pöytäliinan voi kierrättää ja tehdä todella vaunuista ainutlaatuisen.

 

Vuorikankaaksi sopivat monenlaiset kankaat, jotka ovat pestävissä 40 asteessa.

Esimerkiksi kaikki puuvillakankaat, puuvilla-sekoitteet ja fleece-kankaat ovat kaikki

erittäin sopivia kangasmateriaaleja. Trikookangasta emme ompeluteknisistä syistä

valitettavasti pysty käsittelemään. Meille tarvitsee vain toimittaa 2 metriä kangasta

(vähimmäisleveys 140 cm), niin ompelemme siitä vaunuusi vuorin niin kantokop-

paan (kova/pehmeä) kuin vaunun kuomun sisäpuolelle. Suosittelemme, että kangas

pestään ja silitetään valmiiksi, jotta kankaan kutistuminen tai värjääminen ei aiheuta

ongelmia ommeltaessa.

 

Näiden todellisten uniikki-Saagojen tilausta varten meiltä ja jälleenmyyjiltämme saat sekä postipusseja että tilauslomakkeita. Tilauslomakkeella varmistamme vaunun ompelemiseksi tarvittavat tiedot. Postipussissa on valmiiksi palautusosoite, ja sen saa lähettää meille veloituksetta, asiakaspalautuksena. Helppoa! Toimitusaikamme näille vaunuille on 2 viikkoa. Lisämaksua ei näistä yksittäiskappaleista veloiteta.

 

Orasel myy laadukkaita lastentarvikkeita ja tuottaa parasta mahdollista palvelua asiakkailleen. Tavoitteenamme ovat luottamukselliset asiakassuhteet. Otamme vastuun tekemästämme työstä.

 

Toimintatapoihimme kuuluu ottaa mahdollisimman hyvin asiakkaamme huomioon. Vastaamme tuotteidemme turvallisuudesta, jolloin kaikki myymämme ja välittämämme tuotteet täyttävät voimassaolevat lait, asetukset ja EU:n standardit. Huolehdimme takuun piiriin kuuluvista asioista joustavasti ja nopeasti. Annamme henkilökohtaista opastusta ja neuvomme kuluttajia parhaan kykymme mukaisesti. Tarjoamme asiakkaalle mahdollisuuden oikeaan hinta-laatusuhteeseen.